Hallikauden päätteeksi kultaa ja pronssia Kirille
Yleisurheilun hallikausi päättyi Yläneen Kirin osalta hienoon menestykseen 9-13-vuotiaiden moniotteluiden piirinmestaruuskisoissa Turussa Kupittaan hallissa. Kirin neljän urheilijan muodostama joukkue saavutti kisoista kolme mitalia, joista kaksi oli kultaista ja yksi pronssinen. Maija Simola ratkaisi ykkössijansa T13-sarjan neliottelun viimeisessä lajissa 600m:n juoksussa voittaen sen ajalla 1.53,76. Näin Maija ohitti kilpailua siihen asti johtaneen Auran Anniina Päivärinnan 26 pisteellä saaden pistemääräkseen komeat 1.603 pistettä. Maija oli ottelusarjassaan ennätystuloksillaan ykkönen myös 60m:n aitajuoksussa (10,30) ja kuulassa (8.87). Korkeudessa Maija ponnisti tuloksen 133. T13-sarjan ottelupronssi meni Raision Viivi Voutilaiselle.
Vielä tiukempaa taistelua käytiin piirinmestaruudesta P12-sarjan neliottelussa, jossa myös kärkikolmikon paremmuuden ratkaisi viimeisenä lajina ollut 600m:n juoksu. Kirin Johannes Simola intoutui pitkän päivän päätteeksi juoksemaan oman ennätystuloksensa 1.51,60, mikä riitti voittoon Liedon Ville Stylmanista kahden pisteen erolla sekä ohittamaan loppupisteissä kolmanneksi jääneen Salon Samu Kurpan. Johanneksen loppupisteet olivat 1441. Mestaruussarjassaan Johannes oli tasaisesti toinen 600m:llä, ensimmäinen kuulassa (8.23), toinen 60m:n aitajuoksussa (11,19) sekä neljäs korkeudessa (130). Essi Vehanen saavutti ensimmäisen pm-ottelumitalinsa sijoittuen T12-sarjan neliottelussa kolmanneksi pistemäärällä 995. Ottelusarjassaan Essi juoksi 60m:n aidat aikaan 13,34, työnsi kuulaa pisimmälle tuloksella 8.43, hyppäsi korkeutta 115 ja juoksi päätteeksi 600m:ä aikaan 2.11,85. Aleksi Mattila sijoittui tasaisen ottelusarjan päätteeksi P11-sarjan kolmiottelussa seitsemänneksi pistemäärällä 773. Hänen sarjassaan mukana oli 12 poikaa. Aleksi juoksi 60m aikaan 10,10, hyppäsi pituutta 3.64 sekä työnsi kuulaa 7.77.
Talvikauden 2006 aikana Kiriläiset saavuttivat 9-15-vuotiaiden pm-halleissa yhteensä 12 mitalia, joista seitsemän oli kultaista ja viisi pronssia. Menestyksekkään hallikauden jälkeen nuoret Kiriläiset alkavat valmistautua lyhyen peruskuntokauden harjoituksilla tulevaan kesäkauteen ja kevään harjoitusten välipaloina osallistutaan maasto-ja maantiejuoksuihin.