Yläneen Kiri ry:n valinnat ja toiminta vuodelle 2004:

Yläneen Kirin syyskokous valitsi Markku Aution puheenjohtajaksi ja hänelle alkaa 17.vuosi Kirin puheenjohtajana.

Kirin johtokuntaan valittiin erovuoroiset Jari Joukas, Kari Huhtanen ja Jouni Ilola uudelleen sekä uutena Pirkko Ruusunen.
Johtokunnassa jatkavat heidän lisäkseen Veikko Aaltonen, Sari Mäkilä, Viljo Pinomäki ja Anne Huhtala.
Kirin tilintarkastajina jatkavat Simo Kuusisto ja Seija Salonen sekä varalla Rauni Jurkola ja Tuula Kulmala.
Tammikuussa kokoontunut johtokunta valitsi varapuheenjohtajaksi Veikko Aaltosen ja sihteeriksi Sari Mäkilän, joka hoitaa myös jäsenrekisterin pidon ja jäsenmaksuperinnän. Rahastonhoitajaksi nimettiin edelleen Seppo Sulonen.

Kirin syyskokous vahvisti 21140 euron suuruisen talousarvion, joka saadaan kokoon erilaisilla talkoilla, kunnan avustuksella ja jäsenmaksulla sekä jaostojen omilla myynti- ja kannatustuloilla. Jäsenmaksun suuruus pidettiin alhaisena (10 €/perhe ja 5€/henkilö), koska suuri määrä yläneläisiä maksaa sen kannatusmaksuna hyvästä nuorisotyöstä.

Kirin syyskokous päätti, että seuralle valmistetaan omat ”nettisivut” tiedotuksen ja tiedonkulun parantamiseksi. Seuran internet-sivujen valmistus annettiin Erkki Mäki-Laurilan tehtäväksi ja niiden pitäisi avautua tammikuun loppuun mennessä. Tammikuun johtokunnan kokouksessa Mäki-Laurila esitteli sivujen luonnokset, ja ne pannaan sellaisenaan Kirin sivuiksi osoitteeseen: www.ylaneenkiri.com jo tammikuussa sekä täydennetään sitä mukaa, kun jaostot toimittavat lisää sisältöä sivuille. Yhteistyökumppaneilta pyritään saamaan logot ja linkit Kirin internet-sivuille.
Syyskokous päätti hankkia myös digi-kameran, jotta saadaan kuvia internet-sivuille ja toimitettua kelvollisia kuvia lehdistölle. Samalla velvoitettiin jaostojen valitsemaan itselleen kamera-vastaavan, jotta kamera olisi kaikkien ahkerassa käytössä eikä jäisi osaamattomuuden vuoksi turhaksi hankinnaksi.

Jaostoina jatkavat viisi jaostoa; yleisurheilu, hiihto, suunnistus sekä lento- ja jalkapallo.
Jaostojen suunnitelmat ovat entisenlaisia. Jaostojen vetäjät valittiin kaikki uudelleen; yleisurheiluun Martti Simola, hiihtoon Jari Joukas, suunnistukseen Jussi Salminen, jalkapalloon Erkki Mäki-Laurila ja lentopalloon Teemu Lehtimäki.

Yleisurheilu jatkaa vilkasta toimintaansa sekä harrastus- että kilpailutoimintana. Harrastustoiminnassa on tavoitteena antaa kaikille nuorille ja lapsille mahdollisuus tutustua yleisurheilun eri lajeihin sekä ohjata nuoret hyvän harrastuksen pariin.
Talvi- ja syyskaudella sisulisäikäisille on kerran viikossa palloiluhallissa yleisurheilukerho alle 7-vuotiaille ja yleisurheilukoulu 8-14-vuotiaille sekä kestävyysharjoitteluna osallistutaan hiihtojaoston ulkoliikuntakerhoon. Kevätkaudella nämä harjoitukset suoritetaan ulkona joko maastojuoksuna pururadalla tai sään salliessa Otsolan kentällä, missä pidetään myös kesäkauden harjoitukset kerran viikossa alle 7-vuotiaille ja kaksi kertaa viikossa 8-14-vuotiaille. Seuran oma väki toimii ohjaajina näissä harjoituksissa ja lisää vetäjiä koulutetaan halukkuuden mukaan. Nuoret ja aikuiset harjoittelevat ja kilpailevat omien ohjelmiensa mukaan. Näitä seura tukee valmennusavustuksilla ja maksaa kilpailumaksut.
Lisää valmennusta sisulisäikäisille haetaan Varsyn startti- ja piirileireiltä. Nuorten ja aikuisten valmennuksiin kutsutaan osallistujat Varsyn kautta menestyksen mukaan.
Yleisurheilupassi eli vakuutus ja lisenssi hankitaan jokaiselle seuran jäsenelle, joka käy aktiivisesti Kirin harjoituksissa ja kilpailuissa.
Maaliskuussa järjestetään omat sisähyppykilpailut ja kesällä kisaillaan ns.tuplakisoissa kerran kuussa sekä järjestetään seuran mestaruuskilpailut. Myös kunnanmestaruuskisoissa ja Hippo-kisoissa annetaan järjestämisapua. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään omat alekisat heinäkuussa, mikäli Otsolan kentän suorituspaikkojen kunnostus on edennyt silloin valmiiksi. Suorituspaikkojen kunnostukseen annetaan apua suunnittelussa ja toteutuksessa sekä jatketaan kentän kunnossapitotöitä tarpeen mukaan.
Hallikaudella tarkoituksena on osallistua piirin hallikisoihin Turussa sekä muihin hallikisoihin aina SM-kisoja myöten. Hallikisoissa ja maastojuoksuissa pyritään osallistumaan myös viesteihin. Kesällä käydään ahkerasti kilpailuissa seuran hoitaessa kilpailumaksut ja osallistutaan joukkueena Varsyn seuracup-kisoihin. Tavoitteena on säilyttää kolmas sija pienten kuntien sarjassa ja Karline-seurakilpailussa tavoitteena on pysyminen kärkikymmenikössä. Kirin lupaavat yleisurheilijat osallistuvat SM-, pm-, KLL:n, ym.kilpailuihin sekä hallissa että ulkona ja tavoitteena on kaksi SM-mitalia sekä yli kymmenen pm-mitalia.

Hiihtojaoston toiminnassa jatkaa ulkoliikuntakerho kerran viikossa syksystä läpi talven. Kun on lunta, niin hiihdetään sekä järjestetään kolmesta viiteen kilpailua lumitilanteen mukaan sisältäen seuran- ja kunnan mestaruushiihdot. Osallistutaan piirikunnallisiin hiihtokilpailuihin ja Loimaan Miniviestiin sekä Huovinretken polku- ja hiihtoretkeen. Yhteisiä reissuja yhdessä yleisurheilun kanssa tehdään uimahalleihin Raisioon tai Turkuun ja käydään luistelemassa Säkylän jäähallissa.
Hiihtojaoston talkoisiin kuuluu edelleen kunnan latujen kunnossapito ja joulun alla joulukuusien myyntiä.

Suunnistusjaoston toiminnassa ovat Viikkorastien järjestämiset sekä Loimaan alueen seurojen yhteiset yörastien pitämiset suunniteltu kilpailutapahtumiksi. Lisäksi pidetään 1.9.2004 yösuunnistuskilpailut koulukeskuksen uusitulla kartalla. Kirin 15. Luontopolkukisa, joka jäi viime vuonna pitämättä, pyritään järjestämään yhteistyössä Kotiseutuyhdistyksen kanssa museomäellä. Suunnistuskoulua järjestetään huhti-kesäkuussa ja innostetaan uusia nuoria osallistumaan kilpailuihin; aluksi Varsinais-Suomen Nuori Suunta-kilpailuihin ja Särkänniemi suunnistukseen sekä osallistumista Leimausleirille Saarijärvellä.
Kilpailutoiminnassa halukkaille luodaan mahdollisuus osallistua kansallisiin suunnistus- ja hiihtosuunnistuskilpailuihin. Jukolan ja Venlojen viestiin osallistuminen on myös tavoitteena.
Karttojen teossa on aloitettu koulukeskuksen ja vesitorninmäen maastosta päivitetyn kartan teko ja samoin on aloitettu naapuriseurojen kanssa Yläneen alueen karttojen ajantasaistusta, jolloin voidaan valmistella kilpailujen pitämistä seuraavana vuonna.

Lentopallojaosto muodostaa yhdessä Säkylän Urheilijoiden kanssa Pyhäjärvi-Team -nimisen miesjoukkueen 2-sarjaan. Sen lisäksi Kirin nimissä on naisjoukkue 4-sarjassa ja pyritään saamaan ikämiesjoukkue sarjaan. Tulojen keräämiseksi lentopalloilijat pitävät erilaisia tansseja ja diskoja, joissa on luonnollisesti puffetti ja arpajaisia. Myös Beahvolley-turnaus saa jatkoa sekä järjestetään naisten- ja puulaaki-turnaus.

Jalkapallojaoston toiminnassa miesjoukkue pelaa piirin 5.divisioonassa ja jatketaan futsal-sarjaan osallistumista sekä järjestetään futsal-turnaus keväällä. Yläaste-ikäisiä pyritään saamaan mukaan harjoituksiin kasvamaan miesten peleihin. Juniorijalkapalloa tuetaan osallistumalla heidän tapahtumiinsa toimihenkilöinä ja järjestämällä taidonmittaustapahtumia. Neuvotteluja tenavajalkapallon siirtymisestä Kirin toiminnaksi jatketaan myönteisessä hengessä. Myös valmentaja- ja tuomarikoulutukseen tarjotaan mahdollisuus osallistua uusille tai vanhoille harrastajille.
Esitetään kunnalle Otsolan kentän nurmikon kunnostusta pikaisesti mahdollisuuksien mukaan ja koulun jalkapallokentän peruskunnostusta kunnon suunnitelmilla, jotta kenttien turvallisuustasoa saataisiin vihdoin parannettua.

Talkoista toteutetaan ainakin vielä tämän vuoden touko-kesäkuussa koko kunnan alueella paperinkeräys, mutta tulevina vuosina harkitaan keräysvälin harventamista.
Myös joulukuusien ja havujen myynti saavat jatkoa. Kiri on saanut tänäkin talvena kunnan jääkiekkokaukalon jäädytyksen ja latujen ajon hoidettavakseen. Osuuspankin kanssa jatkuu yhteistyö Hippokisojen ja erilaisten tilaisuuksien järjestelyjen merkeissä. Kunnan ja Luontokapinetin kanssa jatketaan yhteistyötä erilaisissa hankkeissa ja järjestelyissä.
Joulukuussa järjestettyä puurojuhla/palkitsemistilaisuutta yhdessä kunnan kanssa mahdollisesti aikaistetaan, jottei se olisi päällekkäin kaikkien muiden joulutapahtumien kanssa. Vuoden aikana pyritään järjestämään yhteisiä matkoja tai retkiä.

Kirin verryttelypuvun yhteishankinta toteutetaan kevään aikana, jos tarvetta ilmenee.
Myös Kirin aktiivista tiedotustoimintaa paikallislehtien ja kuntatiedotteen kautta jatketaan, jotta halukkaat osallistujat löytäisivät terveellisen liikuntaharrastuksen pariin.

Yläneen Kirin jaostot vuonna 2004:
Yleisurheilujaosto: Martti Simola (pj.), Veikko Aaltonen, Marko J Aaltonen, Jouni Ilola, Kirsi Järvelä ja Kirsi Reini.
Hiihtojaosto: Jari Joukas (pj.), Viljo Pinomäki, Jouni Ilola, Taavi Vehanen, Sari Mäkilä ja Veikko Aaltonen.
Suunnistusjaosto: Jussi Salminen (pj.), Johanna Salminen, Markku Autio, Päivi Autio, Jussi Lehtonen, Tarja Lehtonen, Pentti Sallinen ja Ismo Huhtala.
Lentopallojaosto: Teemu Lehtimäki (pj.), Sirpa Osa, Heidi Arvela, Eino Markula, Matti Ojala ja Tapio Rintala.
Jalkapallojaosto: Erkki Mäki-Laurila (pj.), Aarto Mettälä, Jukka Huhtala, Osmo Huhtala, Pertti Kaunismäki, Antti Uotila ja Matti Väinölä.

Yläne 18.1.2004.

Liikuntaterveisin  Yläneen Kirin puheenjohtaja Markku Autio (050 5414517)