Yläneen yösuunnistuksissa 52 valopäätä

Viime perjantain yösuunnistukset Yläneen Kalikasta keräsi ilahduttavat 52 yösuunnistajaa, joista neljäsosa oli auranmaalaisia, kaukaisimpien oltua Urjalasta ja useita Loimaalta sekä Turusta.  Ilma oli mitä parhain lämpötilan ollessa kymmenisen astetta eikä pariin päivään ollut satanutkaan, jolloin maastossa kastuivat vain tossut ja paita hiestä. Hiet sai pestyä saunassa ja järvessä kastamassakin kävi lähes puolet, vaikkei Pyhäjärven vesi enää uintilämpöistä ole muille kuin avantouimareille! Innokkaimmat kävivät järvessä silti kolmekin kertaa!

Ratamestarina toiminut Päivi Autio oli tehnyt sopivat yöradat vaativaan Pahnaanmaan maastoon uudelle SM-kartalle. Kesällä valvojana SM-suunnistuksessa toimittuaan Päivi tuntee maaston hyvin. Hän oli valinnut selkeät rastipisteet ja hyväkulkuisen maaston eikä pannut heijastimia tulosuunnasta näkymättömiin, jolloin jokainen maltillisesti suunnistanut selvitti radan kunnialla. Onnistunut suunnistus tuo aina hyvän mielen ja sen huomasi porukan viihtyessä saunomassa pitkään ja käydessään reittejään läpi.

Tulokset:

2,4km
1.Pentti Saario 33.57, 2.Jukka Nurmi 35.09, 3.Kaarina Rahkasuo 39.57, 4. Pirkko Eskola 39.59, 5.Matti Järvenmäki 41.58,
6.Katri Prusila 48.50, 7.Eero Helariutta 48.54, 8.Pentti Julin 49.13, 9.Matti Isotalo 50.50, 10.Aune Hongisto 53.32,
11.Jaakko Nyman 56.00, 12.Heikki Helminen 1.27.09, Susanna Hemminki  Ei aikaa, NimetönSuunnistaja Ei aikaa, Arvo Ali-Rantala Ei aikaa

3,6km 
1.Petri Paukkunen 36.22, 2.Sanna Heinonen 39.19, 3.Tuula Sinkkonen 42.31, 4.Jukka Keskitalo 45.06, 5.Markku Korpela 48.39, 
6.Raija Nummi 50.49, 7.Esko Nummi 50.55, 8.Arto Etu-Huitti 52.52, 9.Risto Kaukasoina 52.57, 10.Maija Etu-Huitti 53.12, 
11.Pertti Mörsky 58.24, 12.Markku Pullinen 1.07.03, 13.Tauno Hellsten 1.08.42, 14.Leena Hellsten 1.08.52, 15.Hely Salmenoja 1.09.03, 
16.Pertti Salmenoja 1.09.12, 17.Veijo Halonen 1.16.21, 18.Veikko Haapanen 1.23.33, 19.Markku Laurinen 1.24.08, 20.Harri Välimäki 1.34.56

5,6km
1.Pasi Hongisto 43.52, 2.Markku Laaksonen 44.29, 3.Olli Mattila 48.15, 4.Reijo Bister 49.07, 5.Outi Sareila 56.11, 6. Mika Nurmo 56.24, 
7.Osmo Hongisto 1.00.35, 8.Arto Virtala 1.01.00, 9.Mikko Taberman 1.02.34, 10.Heimo Hongisto 1.03.40, 11.Raimo Karvonen 1.05.31, 
12.Einari Eino 1.06.14, 13.Keijo Hongisto 1.07.29, 14.Pentti Tammisaari 1.08.49, 15.Ismo Huhtala 1.26.25, 
Pertti Tuominen Ei aikaa, Touko Tuomola Ei aikaa