Ratamestarin lausunto maastosta
Kilpailu käydään metsämaastossa, jossa on teitä, latupohjia, peltoja, suota, hakkuita ja sähkölinjoja. Pelloilla ja latu-urilla lunta on kohtuullisesti, mutta muualla välttävästi. Parhainta kalustoa kannattaa säästää lumisempia kelejä varten. Varsinkin alueen etelä-osassa urat ovat epätasaisia ja risuisia lumen vähyydestä johtuen. Etelässä sähkölinjan alla kulkeva ura on erittäin risuinen ja huonokulkuinen. Sinne asti ulottuvat ainoastaan kaikkein pisimmät radat.
Alueen pohjois-osassa on muutama melko kapea kohta, josta kaikki radat kulkevat molempina päivinä asutuksen läheisyydestä johtuen. Siellä kannattaa säilyttää maltti eri-ikäisten ja -taitoisten hiihtosuunnistajien hiihdellessä. Ojat on helppo ylittää, koska talkoolaiset ovat rakentaneet yli 100 siltaa alueelle.
Kaikki sarjat ylittävät kylätien, jossa on valvontaa, mutta siitä huolimatta varokaa autoja. Lisäksi pidemmillä reiteillä on myös muita kyläteitä, joita ylitetään ja joita saa käyttää reitinvalinnoissa, vaikka niitä on osittain hiekoitettukin. Valvontaa tien ylityksissä on paikoitellen. Varovaisuutta!
Päivi Autio