FinnSpring 2011 Kisaennakko

FinnSpring2011 jälleen Yläneellä

Kevät on jo pitkällä, kun suunnistusväki kokoontuu perinteiseen FinnSpringiin Yläneellä pääsiäislauantaina 23.4 henkilökohtaisiin kilpailuihin ja sunnuntaina 24.4 viesteihin. H/D21 E-sarjojen kilpailut ovat myös ainoat Suomessa juostavat pitkän matkan MM-katsastukset ja niillä on WRE-arvo (maailmanrankikilpailu).

FinnSpring2011 järjestäjinä ovat Yläneen Kiri ja Turun Suunnistajat; samoin kuin olivat kolme vuotta sitten. Nyt kevään suurkilpailu saatiin varasijalta, kun oli kisakoneisto valmiina ja Yläneen maanomistajat ovat olleet paikkakunnan oman seuran kilpailujärjestelyihin varsin myötämielisiä. Toivottavasti metsämaille ei tule kiinteistöveroa, jotta suunnistajat saisivat jatkossakin hyvät suunnistusmaastot korvauksetta käyttöönsä.

Kilpailupaikka on tällä kertaa Yläneellä Lietsan ja Raasin välisellä alueella 48 kilometriä Turusta pohjoiseen. Kilpailukeskus on aivan maantien no 204 varressa heinäpellolla. Alueen läntisin ja samalla vaativin osa oli vuoden 2005 FIN5 katsastussarjojen käytössä ja itäisellä osalla kisattiin viisi vuotta sitten kansallinen Rastijahti-kilpailu sekä etelässä on osa ensikartoitusta. Kartta on kokonaan uusintakartoitettu Ari Salosen toimesta. Maasto on vaativaa varsinaissuomalaista avokalliomaastoa. Kulkukelpoisuus on pääosin hyvää. Henkilökohtaisten sarjojen radat ovat maaston vaativimmassa osassa, jolloin maltti ja tarkka suunnistus takaa parhaan tuloksen. Loppupuoliskolla voi käyttää jäljellä olevaa juoksuvoimaa, kunhan vielä kuulutuksen kuullessaankin muistaa pysyä kartalla, ettei tule turhia pyörimisiä. Kullekin sarjalle saadaan toki tason mukaiset radat, vaikka kilpailukeskuksen lähelläkin maasto on pienipiirteistä. Viestien rastipisteet tulevat lähes kokonaan eri alueelle kuin henkilökohtaisten kilpailujen rastit.

Kilpailukeskus on pellolla metsän laidalla ja kaikki toiminnot rakennetaan paikalle näitä kilpailuja varten. Koko suunnistus on metsässä eikä tarvita pitkiä siirtymiä, vaan tarkkaa suunnistusta viimeiselle rastille asti.

Kaksipäiväisten kilpailujen yhteydessä on luonnollisesti tarjolla lämmintä ruokaa muiden puffettituotteiden lisäksi..

Koulumajoitusta ja muitakin yöpymisiä voi varata ylaneenkiri.com -sivuilta saatavilla tiedoilla sekä tulla vaikka leirille Yläneelle! Syksyllä ovat R1 SM-pitkät matkat Yläneellä ja R2 SM-keskimatkat Pöytyällä, johon Ylänekin nykyisin kuntana kuuluu.

Tänä vuonna FinnSpringin kanssa samaan aikaan ei ole muita kansallisia kilpailuja. Toivotamme suunnistusväen ympäri Suomen tervetulleeksi kevään lumettomille avokallioille Varsinais-Suomeen!

Markku Autio