Kirin hiihtosuunnistajille mestaruuksia

Yläneen Kirin hiihtosuunnistajat menestyivät hyvin Varsinais-Suomen hiihtosuunnistuksen aluemestaruus- eli piirinmestaruuskilpailuissa Janakkalassa viime viikonvaihteessa (7.2.2004).

Piirinmestaruuksiin ylsivät Johanna Salminen D35-sarjassa ja D21-sarjassa kilpailleet naiset Päivi ja Mari Autio sekä Johanna Salminen. Naisten pääsarjan 14,1 kilometrillä tuli hopealle Päivi Autio sekunnin voittajalle jääneenä. Hopealle ylsivät lisäksi Kirin nuoret Petteri Salminen H12-sarjassa ja Kalle-Ville Salminen H14-sarjassa.

Kisoissa sää oli melkoisen kylmä ja sunnuntain viestien alkaessa pakkasta oli 16 astetta. Kilpailut käytiin erittäin vaativassa maastossa jäätikköisillä hiihtourilla, jolloin kilpailijoiden piti aina pahimmissa ylä- ja alamäissä ottaa sukset kainaloon välttääkseen kaatumiset ja loukkaantumiset. Myös reitit olivat olosuhteisiin nähden turhan pitkät, koska lyhyemmilläkin matkoilla olisi saatu riittävät erot aikaiseksi ja reiteistä olisi jäänyt miellyttävämmät muistot. Kilpailijoita oli paikalla kumpanakin päivä runsaat viisisataa, koska samanaikaisesti käytiin neljän piirin mestaruuskilpailut. Jotta kilpailumatkat jäisivät kohtuullisiksi, niin Kiriläiset aikovatkin hakea ensi vuodeksi Varsinais-Suomen- ja Satakunnan hiihtosuunnistuksen mestaruuskilpailujen järjestämistä Yläneellä. Toivottavasti silloin olisi lunta riittävästi.

Tuloksia:
D21 (14,1km) 1. Leena Miettinen AuVa 1.19.03, 2. Päivi Autio YlKi 1.19.04.
D35 (11,7km) 1. Johanna Salminen YlKi 2.04.13.
H12 (6,1km) 1. Tommi Reponen PR 36.06, 2. Petteri Salminen YlKi 44.44.
H14 (7,6km) 1. Jesse Martelius MSParma 36.14, 2. Kalle-Ville Salminen YlKi 1.00.38.
Viestit: D21 1. Yläneen Kiri (Päivi Autio 53.48, Mari Autio 1.28.47, Johanna Salminen 1.37.49)