Päivi Autiolle jälleen piirinmestaruus latusuunnistuksessa
Yläneen Kirin Päivi Autio voitti jälleen Varsinais-Suomen piirinmestaruuden naisten pääsarjassa (D21) latusuunnistuksessa Suomusjärvellä Uudenmaanpiirin kanssa yhdessä pidetyissä piirinmestaruuskilpailuissa (5.3). Olosuhteet olivat talvisen hyvät ja metsään oli saatu ajettua kunnon latu-ura moottorikelkalla.
Päivi selviytyi kuuden kilometrin matkan ajassa 36.50 ja kaikki yksitoista rastia oli merkitty oikein.
Latusuunnistuksessahan hiihdetään latua, jonka varrella olevat rastit osallistuja merkitsee karttaan. Väärään kohtaan merkitystä rastista saa virheaikaa puoli minuuttia millistä ja yhtä rastia kohti enintään viisi minuuttia. Hiihtoaika ja virheaika yhteenlaskettuna on lopullinen aika.
Naisten pääsarjan toiseksi parhaan Deltan Anu Kangasahon aika oli 54.34 (45.34+9.00). D40-sarjassa MSParman Auli Hovikorvella oli naisista toiseksi paras suoritus ajalla 40.52 (38.22+2.30).
Päivin lisäksi vain pari osallistujaa miehistä pystyi merkitsemään rastit oikeaan paikkaan eikä näin saaneet virheaikaa.
Auranmaalta kilpailuihin osallistuivat Auran Vantaan ikämiehet H70-sarjassa Antti Tammisen sijoittuessa toiseksi neljän kilometrin matkalla ajalla 47.32 (40.32+7.00) ja Pertti Kipinoisen sijoittuessa neljänneksi ajallaan 1.09.34 (38.04+31.30).