Lieto 2 – Yläneen Kiri 1-4 (0-2)

Liedon Pallo 2 ja Yläneen Kiri taistelivat sarjapisteistä 10.6. Liedon tekonurmella. Kiri lähti otteluun pienoisena ennakkosuosikkina viime aikaisten otteluiden perusteella. Ottelun alku olikin Kirin. 10 minuutin kohdalla Kiri sai vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta. Jussi-Pekka Pajun antama vapaapotku ylitti muurin ja pienikokoisen Liedon maalivahdin. Näin Kiri otti ohjat käsiinsä 0-1 lukemin. Hetkeä myöhemmin Marko Aaltosta kohdeltiin rangaistusalueella kaltoin, minkä johdosta pallo vietiin pilkulle. M. Aaltonen asettui itse pallon taakse ja pisti pallon varmasti maaliin.

Toisen jakson alkuun nähtiin todella nopea maali. Kiri karvasi pallon Liedolta, J-P Paju syötti M. Aaltosen läpi ja tämä ei jättänyt paikkaa käyttämättä, tilanne 0-3. Aikaa tähän kaikkeen kului vain alle 10 sekuntia. Toisen puoliajan edetessä Kiri antoi pelin täysin Liedon käsiin. Kirin pelaajat väsyivät ja pelistä tuli Kirin kannalta pelkkää puolustustaistelua. Puolustus kuitenkin kesti hyvin ja Liedon ainokaisen teki Jani Pinomäki rangaistuspotkusta, mikä tuomittiin käsivirheestä. Liedon vyörytys ei kuitenkaan tuonut sitä lähemmäksi, ja kuin vielä pisteeksi i:n päälle Kiri iski aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Marko Aaltonen murtautui puolustukselta karkuun ja laukoi, mutta Liedon maalivahti sai puolittain torjuttua. Pallo ajautui kuitenkin taustalta nousseelle Vesa Salolle, jolla oli helppo tehtävä iskeä pallo tyhjään verkkoon ja loppunumeroiksi 1-4.
Kirin parhaana palkitaan Marko Aaltonen, jonka kaksi maalia auttoivat Kiriä selvään voittoon.

Kirin joukkue:
Teemu Isotalo
Aapo Ekman
Jukka Huhtala
Erno Sundqvist
Vesa Salo
Erkki Mäki-Laurila
Jussi-Pekka Paju
Jani Hätälä
Sami Hätälä
Marko Aaltonen
Markus Wuoti
Aarto Mettälä