21.05.2006 Yläne Otsola

Yläneen Kiri - Paattisten Pamaus 6-2 (2-0)

40. 1-0 Sami Hätälä (Marko Aaltonen)
45. 2-0 Markus Wuoti (Jussi-Pekka Paju)
56. 3-0 Saku Silmu
58. 3-1
73. 4-1 Markus Wuoti (Marko Aaltonen)
76. 5-1 Sami Hätälä
88. 5-2
89. 6-2 Karri Mettälä (Erkki Mäki-Laurila)

Yläneen Kiri jatkaa voittojen tiellä

Kauden ensimmäiseen V-divisioonan kotiotteluunsa Kiri sai vastaansa Pamauksen Paattisilta. Joukkueiden kauden avaukset ovat olleet täysin erilaiset. Kiri on edennyt voitosta voittoon, kun taas Pamauksella oli avauspisteet ottamatta.
Lieneekö ennakkosuosikin viitta painaneen liikaa kiriläisten hartioita, sillä ottelun alku oli heille vaikea. Puskutilanteisiin ei menty, kaksinkamppailuja hävittiin ja omia tilanteita ei pystytty luomaan. Pamaus oli jopa lähellä tehdä ottelun avausmaalin, mutta ylähirrestä maaliviivalle kimmonnut pallo ei mennyt maaliin asti. Vasta ensimmäisen jakson viimeisen vartin aikana Kiri sai pelinsä rullaamaan ja tilanteita alkoi tulla. 40. minuutin kohdalla Sami Hätälä avasi maalihanat jatkamalla Marko Aaltosen heiton maaliin. Jakson viimeisellä minuutilla puolestaan Markus Wuoti jatkoi päällään Jussi-Pekka Pajun keskityksen ohi Pamauksen maalivahdin. Tauolle lähdettiin lukemissa 2-0.
Toisella jaksolla Kiri otti pelin haltuunsa. Ainoastaan kahdesta Kirin puolustuspään virheestä pääsi Pamaus rokottamaan. Tosin niin pääsi Kirikin. Ensin Saku Silmu roikotti puolustuksen heikon purun jälkeen pallon yli maalivahdin, tilanne 3-0 ja myöhemmin hieman vastaavasta tilanteesta Sami Hätälä laukoi tilanteeksi 5-1. Välissä Markus Wuoti pelasi tilanteen loppuun asti ja jatkoi Marko Aaltosen tolppaan laukoman pallon tyhjään maaliin, 4-1. Loppulukemat 6-2 viimeisteli Karri Mettälä 89. peliminuutilla Erkki Mäki-Laurilan syötöstä. Kiri esitteli jälleen uuden pelaajan, paikkakunnalle muuttaneen Henri Vaaralan. Ottelun parhaana palkitaan pirteästi pelannut Markus Wuoti. 
Seuraava Kirin kotiottelu 27.5. klo 16.30 Kiri - TuTo 2.

Pelissä mukana, tehot ja peliajat:

Oskari Tähkäpää (mv) 90 min
Niko Mäkelä   90 min
Erno Sundqvist   90 min
Matti Anttila   90 min
Janne Paju 90 min
Saku Silmu    1+0 90 min
Henri Vaarala 90 min
Marko Aaltonen   0+2  70 min
Sami Hätälä   2+0 58 min
Markus Wuoti   2+0 49 min
Karri Mettälä   1+0 48 min
Jussi-Pekka Paju   0+1 47 min
Tom Malmström   29 min
Anssi Hakanen 28 min
Sami Niittymäki   16 min
Kai Väärälä 12 min
Erkki Mäki-Laurila   0+1 03 min