Yläneen Kiri – TarU, 1-0 (1-0)

Jälleen uutta verta Kirin maalilla, kun Ari-Heikki Kulmala asettui tolppien väliin. Toisiko nyt uusi maalivahti paremman lopputuloksen kuin viimeksi?
Otteluennakkona kaavailtiin Kirille voittoa, koska TarU oli hävinnyt kaikki pelaamansa ottelut. Tosin eipä Kirilläkään mihinkään hurraa-huutoihin ole ollut aihetta.
Ensimmäinen jakso käynnistyi varsin tasaisena. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta hienokseltaan Kiri vei ottelua. Kiri puolusti varsin tiiviisti, eikä päästänyt TarUa vaarallisiin paikkoihin. Puolen tunnin pelin jälkeen Jani Hätälää kohdeltiin kaltoin rangaistusalueella. Tuomiona Kirille rangaistuspotku, jota ampumaan asettui Anssi Hakanen. Hakasen löysän laukauksen maalivahti kuitenkin helposti torjui, mutta torjunnasta pallo ajautui J. Hätälälle, jonka syöttö maalin eteen löysi A. Hakasen. Nyt hän ei erehtynyt, vaan siirsi Kirin 1-0 johtoon. Näissä numeroissa lähdettiin myös viettämään taukoa.
                      Jos Kirin maalivahti selviytyi 1. jaksolla urakastaan helposti, niin toisella jaksolla hän joutui pistämään jo parastaan. Varsinkin loistava kaksoistorjunta aivan lähietäisyydeltä piti Kirin edelleen johdossa. Epävarmoista ulostuloista huolimatta A-H Kulmala pelasi muuten loistavasti ja oli Kirin ehdoton ykköspelaaja. Maalivahtikokeilu oli onnistunut. Kiri otti tärkeät kolme pistettä 1-0 voitolla.