NaKu – Yläneen Kiri, 5-2 (3-1)
Turun Raunistulassa pelattuun
5. divisioonan otteluun Yläneen Kiri saapui ongelmallisen tilanteen edessä.
Luottomaalivahti Marko Aaltonen oli poissa pelistä. ”Voittoarpa” osui Erkki
Mäki-Laurilan kohdalle.
Alkuminuuteilla epävarmuus takalinjoilla näkyi ja Nahkakuula takoi taululle
3-0 lukemat varsin helposti. Maalikarkelot aloitettiin komealla putoavalla
lehdellä. Hyökkääjän yllättävä veto vasemmalta laidalta nousun päätteeksi
kirjaimellisesti yllätti maalivahdin täysin. Toisessa maalissa kiriläiset
helpottivat vastustajan työtä ohjaamalla pallon omaan maaliin. Kolmannessa
maalissa erikoistilannepelaamisessa miesvartiointi petti. Kulmapotkusta pääsi
NaKun pelaaja puskemaan helposti pallon maaliin. Kiriä näytettiin vievän kuin
sitä kuuluisaa pässiä narussa.
Aivan ensimmäisen erän loppupuolella Kiri sai kuitenkin luotua painetta
vastustajan puolustajiin. Paineen alaisina puolustajat osoittautuivatkin varsin
epävarmoiksi ja lopulta pallo pelattiin Jarmo Kaunismäelle, joka pääsi aivan
nokitusten vastustajan maalivahdin kanssa. Refleksitorjuntakaan ei lopulta
auttanut, sillä J. Kaunismäen vedon jatkoi Vesa Salo maaliin. Taululle 3-1
numerot, joissa mentiin myös erätauolle.
Toisen erän aikana tuomarin epävarmat puhallukset loivat pelaajiin epävarman
olotilan siitä mitä kentällä sallittiin tehdä, mitä ei. Lopulta tuomari löysi
välillä hukassa olleen pillinsä, kun Kirin Matti Väinölä taklasi
rangaistusalueen kulmassa NaKun hyökkääjän kumoon. Tuloksena aiheellinen
rangaistuspotku, joka myöskin varmasti potkaistiin verkon perille, 4-1.
Ottelun komein maali nähtiin Kirin toimesta, kun luukulle tulleen keskityksen
Anssi Hakanen jatkoi hienosti suoraan ilmasta voimalla maaliin. Kiri kavensi
tilanteeksi 4-2.
Lopun aikaa pelailtiin, kunnes varsin harmittoman tilanteen päätteeksi
Kirin ottelun kruunasi NaKun viides maali. Ottelun toinen oma maali nähtiin,
kun Kirin maalivahti möhli pallon omaan maaliin tyylipuhtaalla käsiohjauksella.
Kiri oli tehnyt neljä, NaKu kolme maalia, silti NaKu voitti ottelun 5-2.
Kirille tästä ottelusta ei jäänyt valittavaksi kuin yksi tie. Ylöspäin.